Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

DT-Inarille lumilautailu on kamalaa ja ihanaa – nyt pääasiassa jo ihanaa!

Kirjoitettu: 9.4.2018 16:04


Uuden opetteleminen on antoisaa


Onko teistä kukaan muu yrittänyt aloittaa joskus uutta lajia niin, että siitä ei ensin meinannut tulla mitään, mutta sitten hurahdit ihan täysillä? Mulle kävi näin lumilautailun kanssa enkä enää ikinä halua luopua tästä harrastuksesta. Mun laudalla on lempinimi ”Baby”, mikä saattaa myös kertoa jotain mun fiiliksistä lajiin 😉


Alkuun osaavan opettajan johdolla


Aloitin lautailun noin neljä vuotta sitten. Olin jo nuorempana kokeillut lautailua kerran tai kaksi, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Meinasin kirjoittaa hieman kuvailevamman termin, mutta pidetään tämä teksti nyt kuitenkin ehkä asiallisena. Sitten yksi pääsiäinen Syötteellä päätettiin mun serkun kanssa ottaa ihan lautailuopettaja, jotta saataisiin perusteet kuntoon. Tämä oli paras päätös ikinä lautailun osalta! Suosittelen kaikille aloitteleville lautailijoille panostavan lajiin sen verran, että ottaa sen opettajan edes tunniksi. Näin saat perusteet kuntoon ja kunnon ohjeet lajin aloittamiseen!

Ihmiselle joka on lasketellut koko ikänsä suksilla, oli lautailuun vaihtaminen outo kokemus; jalat olivat kahden osan sijasta kiinni yhdessä ja se oli outo fiilis! Kun opettaja käski vielä nojata eteenpäin, jotta sai laudan kääntymään, piti kysyä, että oliko hän tosissaan. Suksilla kun ei oikeastaan ikinä tule nojattua eteenpäin. Kuitenkin pikkuhiljaa touhu alkoi etäisesti muistuttaa lumilautailua!


Muutama vinkki aloittelijalle


Lumilautailun opettelussa olen itse oppinut muutaman asian, jotka haluan jakaa teidän kanssa:

1 – Lumilautailun opettelu vaatii hermoja ja pitkäjänteisyyttä. Jos luovutat heti viidennen kaatumisen jälkeen, ei lumilautailu ole välttämättä oikea laji sulle.
2 – Kaatumisen jälkeen pitää vaan nousta ylös ja miettiä missä meni nyt vikaan, miksi lensin pärställeni, ja kokeilla uudelleen.
3 – Luota lautaan. Jotta lumilautailusta tulisi jotain, sun pitää pystyä luottamaan, että lauta tekee mitä haluat sen tekevän. (Välillä tämä on vaikea tehtävä, mutta siihen lautaan on vain luotettava.)
4 – Haavereita sattuu. Kuuntele kroppaa ja toimi sen mukaisesti, mutta älä luovuta, ellei lekuri niin neuvo.
5 – ”Harjoitus tekee mestarin on lautailun kanssa erittäin hyvä ohjenuora, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin!

Toivottavasti joku nyt innostui kokeilemaan lautailua! Jos näin on, niin musta saa ainakin melkein milloin vaan kaverin lähtemään lautailemaan, tällä hetkellä kyllä vaikutan pääasiassa muualla kuin Kuopiossa 🙂

(Vielä) talvisin terveisin,

DT-Inari





Kommentoi