Kirjaudu:


Valitse kaupunki

Haluatko sykettä elämään?

Rekisteröidy tästä!

DT-Katin kuukauden meditaatiokokeilu

Kirjoitettu: 4.1.2019 16:35


Kaikki tekevät nyt sitä!


Olen tutustunut meditaation harjoittamiseen joogan parissa jo teininä, itse asiassa yli kymmenen vuotta sitten. Asiaan kuului myös mantra, jota en ikinä oppinut. Silloin se tuntui minusta hieman hörhöilyltä, mutta meni siinä muun joogaharjoituksen ohessa. Sittemmin meditaatiosta on alettu puhumaan ”vakavampaan” sävyyn. Vakavampaan siinä mielessä, että sen harjoittamista on alettu tunnustaa hyvinvointia edistäväksi avuksi esimerkiksi stressin lieventäjänä.

Yhtäkkiä puhutaankin yritysmaailman meditaatiopalavereista ja ”kaikki tekevät sitä”. Meditaation harjoittamisen ympäriltä on karissut turha mystisyys ja sitä harvemmin enää mielletään uskonnolliseksi tavaksi. Nykyajan hektisessä, informaatioähkyisessä maailmassa ihminen on alkanut kaivata parempaa keskittymiskykyä ja läsnäolon tunnetta. Meditaation harjoittamisen yleistyminen onkin tähän todellisuuteen peilaten mielestäni luonnollinen kehityssuunta.


Lisää rauhoittumista ja keskittymiskykyä?


Päätin itse kokeilla säännöllistä meditaatiota, sillä minua kiinnosti selvittää ovatko kaikki kehut hyvistä vaikutuksista totta. Kaipasin hieman lisää rauhallisuutta ja keskittymiskykyä elämääni. Toivoisin, että tuntisin olevani enemmän läsnä hetkessä ja että minulla olisi keino hallita stressiä paremmin. Meditaation harjoittaminen toimii hyvänä työkaluna tietoisemman läsnäolon (mindfullness) saavuttamiseen ja harjoittamiseen. Joissakin tutkimuksissa meditaation aivohyödyistä on jopa esitetty, että meditaation harjoittaminen edesauttaisi muistia ja informaation prosessointia aivoissa.

Meditaatio on harjoitus, jossa mieli pyritään rauhoittamaan. Ajatuksien annetaan tulla ja mennä niihin tarttumatta. Se tehdään jossakin sopivassa meditaatioon sopivassa asennossa, kuten risti-istunnassa lattialla tai istuen tuolilla, seisten tai makuulla.. Sitä voi tehdä vaikkapa kävellen luonnossa. Sitä voi tehdä hiljaisuudessa, mantraten tai ohjattuna harjoituksena. Itse päätin aloittaa käyttämällä ilmaista sovellusta, josta pystyin valitsemaan kuhunkin tilanteeseen sopivan meditaation ja sen keston.


Oma kokeiluni


Tavoitteenani oli tehdä meditaatio päivittäin ja jatkaa toistaiseksi. Tämä ei pitänyt, mutta toisaalta joinakin päivinä innostuin kahteenkin meditaatiopätkään. Aluksi viisikin minuuttia tuntui pitkältä ajalta. Nyt, noin kuukauden jälkeen mieli jaksaa keskittyä jo hieman pidempään. Päivissä esiintyy kuitenkin vaihtelua. Mikäli kärsii nukahtamisongelmista, voi iltameditaatio olla kätevä keino rauhoittua. Välillä taisin torkahtaa kesken kaiken, vaikka ei ollut alunperin tarkoitus…

Tässä vaiheessa on vaikea osoittaa mitään kovin suurta konkreettista muutosta meditaation aloittamisen hyödyistä. Olen kuitenkin tuntenut olevani enemmän läsnä. Olen tietoisempi siitä mihin haluan huomioni kulloinkin keskittää ja miten usein sitä meinaakaan harhautua ajatusten vietäväksi myös harjoituksen ulkopuolella. Välillä kun päässä tuntuu sinkoilevan miljoona ajatusta, on lyhyt meditaatiohetki oivallinen rauhoittamaan tuota sinkoilua. Aion jatkaa meditaation harjoittelua jatkossakin ja suosittelen ehdottomasti koittamaan!

DT-Kati





Kommentoi