Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

DT-Lotan neuvot ja tuntivinkit tehokkaaseen ja monipuoliseen kehonhuoltoon

Kirjoitettu: 28.4.2017 15:24


Koko viikko kroppaa hellivää kehonhuoltoa


Mitenköhän tämäkin tennissukka liittyy kehonhuoltoon…?

Kirjoitin jo alkuvuodesta liikuntapoiminnon yhteydessä, että halusin lisätä jokaiseen viikkooni vähintään yhden kunnon kehonhuoltotunnin tai -hetken. Sanotaanko vaikka näin savolaisittain, että suattapi olla että olen näin tehnyt, suattapi olla että en ole… Mutta nyt halusinkin laittaa itseni oikein tehoviikolle. Nimittäin KEHONHUOLLON tehoviikolle. Päätin, että teen viikon jokaisena päivänä edes jotain kehonhuoltoon liittyvää toimintaa, ja tässäpä raporttini ja vinkkini kyseiseltä viikolta!


MAANANTAI –Kotivenyttelyä välinein ja ilman


Aloitin kehonhuoltoviikon kotivenyttelyn parissa. Kotoa voi esimerkiksi napata erilaisia välineitä, joilla piristää kehonhuoltorutiineja, vaikka onnistuu huolto mainiosti ilman välineitäkin! Itseltäni löytyy varastoista kuminauhaa ja foamrolleria, mutta myös kotitekoisia apuja. Esimerkiksi tennissukkaan suljetut tennispallot tekevät kutaa selälle, kun heijaat itseäsi palloja vasten. Kaikenlaisilla pienillä palloilla voi myös kokeilla esimerkiksi jalkapohjien hierontaa.


TIISTAI – Aamusuosikki


Tiistai-aamuna suuntasin yhdelle suosikkitunneistani, eli SYKETTÄ Aamucoreen! Tunnilla käydään rauhalliseen tahtiin läpi erilaisia core-osastoa vahvistavia liikkeitä. Core on juuri niitä tunteja, joilla huomaa kehittyvänsä ja oppivansa uutta, mitä säännöllisimmin tunnilla käy. Kehotan jokaista käymään ainakin testaamassa, sillä tunnilla oppii tunnistamaan parempia kehonasentoja niin treeneihin kuin arkeenkin.


KESKIVIIKKO – Mobility-tunnilta liikkuvuutta


Viikon keskivaiheilla huolsin kehoa SYKETTÄ Mobility-tunnilla. Kyseisellä tunnilla teimme hauskoja, minulle uusia harjoitteita; tasapainoilimme esimerkiksi jumppamaton päällä vahvistaen nilkan lihaksia. Myös vatsalihakset saivat kyytiä erilaisin core-liikkein. Lopputunnista hieroimme jalan lihaksia pienillä palloilla, teki muuten todella hyvää!!


TORSTAI – Lempeä kehonhuoltotunti @ Snellmania


Itse tykkään siitä, kun liikuntatuokion voi tehdä jo heti aamusta. Esimerkiksi tälle kehonhuoltotunnille voi mennä vielä puoliunessa, sillä tunnin jälkeen on mukavan pirteä mutta samalla levollinen fiilis – siis supervalmiina päivän askareisiin! Tunti järjestetään Snellmanian tatamilla, jonne voi muuten mennä vapaina aikoina omineenkin pitämään vaikka kaverien kanssa kehonhuoltohetkeä 🙂

Snellmanian tatamilta löytyy hyvät puitteet omatoimiseen kehonhuoltoon. Tsekkaa myös SYKETTÄ tunnit!


PERJANTAI – Inspiraatiota SYKETTÄ-sivuilta, kirjastosta tai netistä


Perjantaina jatkoin kehonhuoltoa jooga-tyyliin kotona. SYKETTÄ Facebook- sivuille ilmestyy joka perjantai uusi jooga-asana. Jokaista asanaa voi harjoittaa yksitellen tai vaikka toteuttaa pidemmän harjoituksen tekemällä niistä useamman peräjälkeen. Huippua! Olen myös joskus lainannut kirjastosta erilaisia DVD:tä ja kirjoja, joista löytää vinkkejä omiin pilates-, jooga– tai venyttelyharjoituksiin. Käytä myös googlea apuna etsiessäsi inspiraatiota kotiharjoituksiin!


LAUANTAI – Foamroller


En ehkä ole ainoa, jolta kuuluisa putkirulla löytyy kyllä kotoa, mutta joka turhan harvoin pääsee käyttöön. Siispä hainkin käyttövinkkejä lauantain Foamroller-tunnilta, jossa kävimme läpi jalkojen lihaksia. Paitsi että tunnilta saa ohjeita omaan kotirullailuun, on ohjatussa tunnissa yksi puoli ylitse muiden: kerrankin tulee tosissaan rullailtua kokonainen tunti, sen sijaan että pötköttelisi vain hetken rullan päällä… Täällä pitää käydä useammin!


SUNNUNTAI – lepo, hölli, lazy Sunday


Viikon viimeisen päivän pyhitin lepopäiväksi – myös kehonhuollosta, sillä kyllähän niin keho kuin mielikin tarvitsee päiviä, jolloin ei ole kiire suorittamaan yhtään mitään. Sunnuntai on esimerkiksi sopiva päivä viettää vain lunkkia vapaapäivää ja tehdä – tai olla tekemättä ihan mitä huvittaa!

 Ja hei, vaikka tämä loppukevät usein onkin kiireistä aikaa opintojen ja työn parissa, muistakaa pitää itsestänne huolta ja pyhittää lepohetkiäkin 🙂 Huolto ja pysähtyminen tekee välillä hyvää!

Aurinkoista kesän odotusta kaikille SYKETTÄ-liikkujille!

Lotta

 





Kommentoi