Kirjaudu:


Valitse kaupunki

Haluatko sykettä elämään?

Rekisteröidy tästä!

DT-Nooran tarina sohvaperunasta himoliikkujan kautta liikuntanautiskelijaksi

Kirjoitettu: 11.4.2019 13:41


Minun liikuntapolkuni

Haluan kirjoittaa tämän postauksen kannustimena kaikille niille, jotka eivät vielä ole löytäneet intoa liikkumiseen tai sitä omaa lajiaan. Koska tiedättekö mitä: se voi tapahtua milloin vain, riittää että olet valmis kokeilemaan uusia juttuja. Se voi myös vaihtua moneen kertaan, kuten pian näette.


Nykyisin salitreenin jälkeen hymyilyttää.

Ala-asteen kuntotestis veivät liikuntainnon

Ala-asteella koko luokka laitettiin liikuntatestiin, ja olin siinä aivan kammottavan huono. Juoksussa luokan neljänneksi hitain, jne. Siitä jäi aika paha maku suuhun, koska olin joka tapauksessa hakemassa musiikkiluokalle. Musiikkiluokkavuosina 3.-9. harrastin ensin pari vuotta balettia, mutta se jäi lopulta musiikkiharrastusta jalkoihin ja jouduin  lopettamaansen  etten olisi uupunut kaiken keskelle. Ylä-asteella otin valinnaisiksi kursseiksi lajikokeilu- ja tanssikurssin. Samaan aikaan lähdin kaverini innostamaan aerobiciin ja oireilin syömiseni kanssa, mihin liittyen tein vatsalihasliikkeitä huoneessani suljetun oven takana ja jumppasin kotona joka päivä. Se meni onneksi iän myötä ohi.
Lukioikäisenä aloin äitini kanssa käydä tutun fysioterapeutin ohjaamilla pilates-tunneilla, ja yläasteen pituuskasvun myötä oireilemaan alkanut selkäni löysi loppuelämän rakkauden. Lukiossa jatkoin myös tanssia kansalaisopiston kurssilla. Sitten muutin opiskelemaan tänne Kuopioon, ja kävin satunnaisesti salilla (eli ehkä 2 kertaa) opiskelukaverini kanssa, mutta rehellisesti sanottuna en oikein osannut treenata. Motivaatiota ei tahtonut löytyä, enkä saanut mitään huikeita endorfiinipöllyjä tai onnistumisen kokemuksiakaan.

 

Luistelukuvani vuodelta 2010. Ensimmäisessä (joulu-)luistelunäytöksessäni oli lomateema).

Uusi laji 20-vuotiaana

2010 istuin katsomassa taitoluistelun EM-kisoja ja päätin, että tuota haluan kokeilla. Menin 20-vuotiaana elämäni ensimmäiselle taitoluistelutunneille, muut ryhmässäni olivat noin 8-vuotiaita. Innostuin aivan valtavasti, opin aika paljon sekä nopeasti ja liikunta tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni ihanalta ihan pelkästään liikkumisen takia. Ei painon, energiankulutuksen, tai minkään muunkaan takia. Se motivoi ihan hirveästi. Kouluttauduin lopulta taitoluistelutuomariksi ja sitä työtä teen edelleen. Luistella en uskalla tällä hetkellä polviongelmieni takia, mutta uskon että senkin aika tulee vielä joskus.

 

 

Nykyisin innostun jokaisesta uudesta lajista

Vuonna 2014 voitimme agilitykilpailun ja pääsimme korkeimman kilpailuluokkaan.

Luistelun kautta löysin kuitenkin ilon liikkumiseen ja sen myötä menin kokeilemaan hot joogaa. Ja taas sama juttu: rakkautta ensisilmäyksellä. Seuraavana lajikokeilunani oli kinesis ja siinäkin sama tunne (vaikka se oli myös kamalaa, kun tunsin olevani rapakunnossa!). Joogassa ja kinesiksessä kävinkin parhaimmillaan 7 h viikossa! Aloin harrastaa koirani kanssa agilitya, ja siinä kisasimmekin jokusen vuoden. Sen jälkeen oikeastaan jokainen kokeilemani laji on saanut aikaan saman onnen ja onnistumisen tunteen. Viimeisin ihastukseni on salitreeni, mutta valitettavasti tällä hetkellä perhearjen pyörittäminen, opiskelukiireet ja sairastelukierteet ovat estäneet tavoitteellisen treenin. Senkin aika tulee kyllä vielä, en ota siitä paineita. Nyt tiedän, että löydän sen liikkumisen ilon aina uudelleen ja uudelleen. Ja se on ihanaa! Toivottavasti sinäkin löydät sen, jos et ole vielä löytänyt!

DT-Noora





Kommentoi