Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

En garde! Dream Team tovereineen miekkailemassa

Kirjoitettu: 23.11.2018 14:12


Valoa marraskuuhun hauskasta lajikokeilusta

Noora ja Kati treenaavat hyökkäyksiä


Eräänä pimeänä tiistai-iltana kävimme Dream Team -porukan kanssa muutamalla opiskelijakunta SAVOTTAn jäsenellä vahvistettuna kokeilemassa miekkailua Kuopion Miekkailijat ry:n opastamina. Meillä oli ihan superhauskaa ja saatiin aikaiseksi kunnon liikunnanriemuinen treenihetki!


Perusteet kuntoon ja miekka käteen


Kuopion Miekkailijoiden sali sijaitsee Otsolassa, lähellä Lidliä, Vetrean nurkalla. Hieman meinasi olla haasteita löytää paikalle, etenkin kun ulkona oli jo aivan säkkipimeää. Onneksi olimme saaneet ohjeet tuloon etukäteen.

Treenitunnin aluksi lämmiteltiin hölkäten ja hyppien sekä venytellen pahimmat jumit pois. Tästä oli sitten hyvä jatkaa eteenpäin miekkailun saloihin… Kävimme alkuun läpi oikeanlaisia askeleita ja miekkailutekniikoita. Tämä oli hieman haastavaa välillä, kuten uuden opettelu usein on. Itse miekkailuasento oli tarkkaan määritelty. Perusasennossa esimerkiksi oikeakätisellä vasen jalka on takana jalkaterän osoittaessa sivulle ja oikea jalka pysyy edessä suorassa.

Asennossa jalat ovat noin 1,5 jalan välimatkalla toisistaan ja polvet pysyvät hieman koukussa koko ajan (reisitreeni siis taattu!). Tällaisessa asennossa miekkaillessa pystyy ketterästi liikkumaan joka suuntaan ja voittamaan vastustajan. Harjoittelimme askeleita suuntaan jos toiseen ilman varusteita, mistä tuli

Syöksy!

hieman vaikutelma Harry Potter -maailman taikataistelusta, kun miekkakäsi törötti edessä oikealla paikallaan.

Uskallettiin meidät päästää itse miekanvarteenkin, kun olimme ensin opetelleet oikeita miekkailuiskuja pehmustettuun seinäpylvääseen. Pehmustetut pylväsvastustajat olivat oiva treenikumppani muun muassa ”syöksyä” harjoitellessa. Kävimme läpi miekkailun tekniikoita, joita ohjaajat ohjeistivat mukavan tarkasti mutta rennolla otteella. Muutenkin suuri kiitos lajikokeilun vetäjille!


Jännitystä kisailun merkeissä


Lajikokeilutunnin loppupuolella saimme vetää miekkailuvarusteet niskaan ja aloittaa oikeat kaksintaistelut toistemme kanssa. Hurjaa! Miekkailuvarusteet olivat nätin valkoiset, mikä toi hienostuneen fiiliksen. Lempivarusteeni oli kuitenkin kypärä, mistä näki itse läpi mutta vastustajan kasvoista ei ollut kyllä mitään havaintoa. Kaksintaistelut toteutettiin vastakkain miekkailuareenalla, tuomarin tuomaroidessa.

Varusteita etsimässä. Fanni kuvassa oikealla.

Aloittaessa oli tärkeää tehdä oikeanlainen tervehdys kunnianosoitukseksi vastustajalle ja lopussa kiittää vastustajaa kätellen – oli lopputulos mikä hyvänsä.

Miekkoihin yhdistettiin johdolla sähkövirta pistelaskua varten, joten kolme minuuttia kestävän tai kolmeen pisteeseen loppuvan kisan voittajasta ei ollut epäilystä. Sykkeet nousivat ja hien virtaaminen vain lisääntyi, kun kisailu vei mukanaan! Oli hauska seurata kilpailuhenkisimpien osallistujien miekkailuja – lopuksi otettiin myös yksi revanssiottelu, ettei mitään jäisi hampaankoloon. Paitsi vähän taisi jäädä 😉


Hauskaa myös ei-kilpailullisille


Itseäni miekkailu kiinnosti kovasti, sillä en ollut sitä aiemmin testannut. En ole kovin kilpailuhenkinen, joten jännitin hieman lajikokeilua, mutta jännitys oli aivan turhaa, sillä yllättäen miekkailu veikin ihan mukanaan. Vaikka pisteitä ei minulle voitoista kauheasti kertynytkään, niin hauskuutta ja hyvää fiilistä oli sitäkin enemmän! Isot suositukset kyllä tästä superkivasta lajista! Tätä on yleensä ollut tarjolla liikuntailtapäivissä ja SYKETTÄ-tarralla pääsee kokeilemaan lajia seuran omiin treenihin vitosella!

Iloisin terveisin,

DT-Fanni

 

SYKETTÄ fencing team!





Kommentoi