Kirjaudu:


Valitse kaupunki

Haluatko sykettä elämään?

Rekisteröidy tästä!

Via Dolorosa – DT-Sanna Herajärven kierroksella

Kirjoitettu: 18.10.2016 19:04


Janoa, myrskyä ja jylhiä maisemia Kolilla


Syksy on retkeilijän parasta aikaa, ja aina ei tarvitse lähteä Lapin erämaihin saakka etsimään autenttista eräjormakokemusta. Itä-Suomesta löytyy monia hyviä vaellusreittejä, joista tunnetuin on varmasti Herajärven kierros. Tässä Dream Teamin Sannan reissuselostus tuosta kansallismaisemiamme halkovasta taipaleesta!


Tärkeä virstanpylväs kokematta


Olen kolunnut Itä-Suomen vaellusreittejä jo jonkin verran, mutta semmoinen virstanpylväs kuin Herajärven kierros oli vielä kokematta. Herajärven kierros on siis Lieksassa, osittain Kolin kansallispuiston alueella kulkeva n.35 kilometrin pituinen rengasreitti. Lisäksi on mahdollista kulkea myös uudempi, 30 km pitkä eteläinen laajennusosa. Reitin vaikeustaso on vaikea, lähinnä kai paljon nousuja ja laskuja sisältävän maaston vuoksi. Aikaa Herajärven kierrokselle kannattaa (valitun lenkin pituudesta riippuen) varata 2-4 vuorokautta. Lenkin voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa, ja kätevin lähtöpiste on Sokos Hotel Kolin parkkipaikka tai Kiviniemi.

Minä pakkasin elokuun lopulla kimpsuni ja kampsuni, ja lähdin puolisoni kanssa Kolilta kiertämään Herajärveä vastapäivään. Aikaa oli käytettävissä kolme päivää, ja vielä lähtiessä oli vähän epäselvää, minkä pituiseen lenkkiin se tulisi riittämään!


Päivä 1: Koli – Kiviniemi


Hurautimme Kolille seitsemän-kahdeksan aikaan eräänä elokuisena aamuna. Minä olin harmillisesti ollut vasta muutama päivä sitten flunssassa joten vaelluskunto ei ollut ehkä se parhain, mutta reissuun silti lähdettiin.

Olin lukenut netistä kauhutarinoita Herajärvenkierroksen ja etenkinsen länsipuolen mäkisyydestä, joten luulin jo suurin piirtein tietäväni mitä tuleman piti. Ensimmäinen kunnon nousu oli Ryläys-niminen nyppylä, ja sille noustessani ehdin jo naureksia, että ”Mitä pohjanmaalaisia täällä on käynyt kävelemässä, eihän tämä nyt ole vielä mäki eikä mikään!”. Ryläyksen kodalla pidimme lounastauon ja retkotimme hetken nuotiopaikan penkeillä aamupäivän auringosta nautiskellen. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, mikä kärsimysten tie edessä olisi…

Matka jatkui, ja välillä puiden lomasta vilkkuivat komeat kallio- ja järvimaisemat. Olimme aikoneet pitää seuraavan tauon Sammakkovaaran vesipisteellä, jonka piti olla ihan vähän matkan päässä. Siis ihan seuraavan mutkan takana… Seuraavan montun pohjalla… Justiinsa noiden puiden takana…

Tunteja kului, jalat ja kroppa alkoivat väsyä jatkuvasta ylös-alas tarpomisesta ja kuuppa turhauttavasta odotuksesta. Milloin se vesipiste ja taukopaikka tulee?! Jossain vaiheessa olimme jo varmoja siitä, että olemme kävelleet ohi, ja pysähdyimme keskelle metsää syömään kiukkuisina pähkinöitä ja tasailemaan pulssia. Sitten taas jatkettiin. Viimein huomasimme tienviitan, joka kertoi vesipisteen olevan lyhyen piston päässä reitiltä. Vesi alkoi olla lopussa, joten lähdimme kävelemään tätä sivupolkua vesipisteelle. Tämä pikku ”pisto” tuntui kuitenkin vähintään kilometriltä, ja kaiken kukkuraksi polun päästä löytyi vain kaivo, joka oli EPÄKUNNOSSA. Tässä vaiheessa alkoi huumorintaju totisesti loppua! Ei auttanut kuin jatkaa matkaa.

EPÄKUNNOSSA???!

Yritimme etsiä kartalta maamerkkejä ja arvioida etäisyyksiä niihin, mutta välimatkat tuntuivat aina vähintään puolet pidemmiltä kuin kartta näytti. Matkalla ei ollut yhtään toimivaa vesipistettä, ei nuotiopaikkoja, ei laavuja, ei mitään. Pelkkää kivikkoista nousua ja laskua. Päivä alkoi kääntyä iltaan, ja yöpymispaikaksi kaavailemaamme Kiviniemeäkään ei näkynyt. Minä olin jo aivan poikki, ja viimeiset pari tuntia taivalsin aivan zombina. Päässä soi jostain syystä repeatilla Päivänsäde ja menninkäinen.

Orastavia rakkoja hoidettiin köyhän miehen rakkolaastarilla – eli jesarilla! Kuvassa miesihmisen jalat 😀

Oli jo vähän hämärää, kun viimein saavuimme Kiviniemeen. Olo oli todella uupunut, takana oli 19km patikointia, mutta se oli tuntunut vähintään puolet pidemmältä! Aikaakin oli kulunut useita tunteja enemmän kuin olimme etukäteen ajatelleet. Kunnon taukoja ei ollut tullut pidettyä, koska olimme odottaneet koko ajan hyvää taukopaikkaa – jos olisi tiennyt ettei sellaista tule, olisi voinut heittäytyä lepäilemään mättäälle ihan hyvällä omallatunnolla! Nyt taukojen virkaa olivat ajaneet vain satunnaiset ”pakko pysähtyä hetkeks” –tyyppiset totaaliuuvahtamiset.

Kiviniemestä löytyy puinen ”tuplalaavu”/kota jossa retkeilijät voivat yöpyä, mutta me pystytimme oman kangaslaavun vähän syrjempään, luonnonrauhaahan tänne tultiin kuitenkin hakemaan. Kiviniemi oli ihanteellinen yöpymispaikka raskaan päivän jälkeen senkin vuoksi, että sieltä löytyy ilmainen, retkeilijöiden käyttöön tarkoitettu rantasauna. Siis SAUNA!

Aika kutsuva näky…

Koska olimme perillä niin myöhään, sauna oli vieläpä juuri sopivasti lämpimänä ja muut retkeilijät olivat ehtineet jo kylpeä. Voitte uskoa että löyly tuntui hyvältä kipeissä jäsenissä ja kylpemisen jälkeen uni tuli nopeasti. Pari kertaa heräsin yöllä sateen ropinaan, mutta nukahdin uudelleen saman tien.

Kangaslaavu on kevyt ja näppärä kuljettaa mukana maastossa.


Päivä 2: Kiviniemi – Ylä-Murhi


Tuuli yltyy Ylä-Murhilla

Aamulla heräsimme edellispäivään nähden yllättävän virkeinä ja vetreinä. Selvää kuitenkin oli, että tyytyisimme vaeltamaan vain ns. originaalin Herajärven kierroksen ilman eteläistä laajennusosaa, sillä jos se olisi mitään sukua edellispäivän koitokselle, emme ehtisi takaisin Kolille ajoissa. Se tarkoitti myös sitä, että tämän ja seuraavan päivän taipaleet olisivat huomattavasti eilistä lyhyempiä. Tutkailimme karttaa ja päätimme etukäteen yöpyä Ylä-Murhi -nimisessä paikassa.

Lähdimme aamupalan jälkeen reippaasti kävelemään, ja melko pian olimmekin jo Kolin kansallispuiston alueella. Askel kulki, tänään vaeltaminen oli kivaa eiliseen verrattuna! Ei mennyt montakaan tuntia, kun jo saavuimme Ylä-Murhille. Olo oli energinen ja olisi tehnyt mieli kävellä vielä pidemmälle, mutta edessä ei valitettavasti kartan mukaan ollut enää varteenotettavia leiriytymispaikkoja. Lisäksi tuuli alkoi yltyä, ja Ylä-Murhilla oli maksullisen varaustuvan lisäksi lukitsematon ulkoaitta,  jossa olisi hyvä yöpyä kunnon myräkän sattuessa.

Ja myräkkähän siitä totta tosiaan tuli! Muistaako joku lukijoista sen elokuisen illan/yön, kun kaikkialla Suomessa oli sähkökatkoja ja puita kaatunut linjojen ja talojen päälle? Me vietimme juuri tuon yön Ylä-Murhin ulkoaitan lattialla muutaman muun retkeilijän kanssa! Tuulen ja sateen täyteinen yö tuntui edellistä kylmemmältä, mutta kun pisti lisää vaatetta päälle, tarkeni suht hyvin.


Päivä 3: Ylä-Murhi – Koli


Myrskyisän yön aamu valkeni vähän harmaana, mutta raikkaana. Aamupuurot ja kahvit tulille, ja ei kun Kolia kohti. Matkaa oli reilu kymmenen kilometriä, ja odotimme tiukkaa nousua: kiivettäisiinhän nyt sentään Kolille!

Reitti kulki läpi metsien ja pienten metsäniittyjen, välillä mentiin myös hiekkatietä pitkin. Mitä lähemmäs Kolia tultiin, sitä leveämmäksi kävi polku. Vaikka nousua olikin, polku tuntui valtatieltä verrattuna reitin länsipuolen kivikkoiseen kinttupolkuun! Matka Kolille taittuikin ennätysnopeasti. Alun perin olimme ajatelleet, että menisimme oikopolkua parkkipaikalle, jättäisimme rinkat autoon, ja kävisimme sitten ilman kantamuksia katsomassa että onko se Kolin huippu vielä paikallaan. Paukkuja kuitenkin oli, joten päätimme kavuta huipulle rinkkojen kanssa. Pitihän sitä nyt huipulla valokuvia ottaville turisteille näyttää, että tässä ollaan true-eräjormia!

Ja ovathan ne Kolin maisemat vaan aina yhtä upeat. Muiden Herajärven retkeilijöiden kanssa jutellessa kävi, että suurin osa kiertää reittiä eri suuntaan kuin me. Mutta kyllä tämä maisema on minusta sellainen kohokohta, joka toimii parhaiten reissun lopussa:

Sitten kipin kapin alas huipulta ja kohti hotellia. Kuten alussa kerroin, Herajärvenkierroksen voi aloittaa myös Kiviniemestä, mutta loppuhuipennusmaisemien lisäksi yksi hyvä syy aloittaa Kolilta on tietysti hotelli ja sen kylpylä. Vaikka aidosti nautinkin metsäelämästä, nautin vähintään yhtä paljon valkoisista lakanoista ja hemmottelusta. Molemmat samassa reissussa -> killer combination! 😉


Pro tips!


Summa summarum, ensimmäisen päivän väsymyksestä ja turhautumisesta huolimatta Herajärven kierros oli hyvä reissu, ja jätti jälkeensä kutkuttavan ”Minne seuraavaksi?!” –tunteen. Nyt kun olen taas yhtä kokemusta viisaampi (ja pätevämpi neuvomaan muita, hah!), annan muutaman vinkin Herajärveä harkitseville:

Ei muuta kuin tsemppiä ja intoa seikkailuihin!

-Sanna





Kommentoi