Hae SYKETTÄ Kuopion tuutoriksi!

Liity Sykettä Dream Teamiin!

SYKETTÄ-tuutoroinnin tarkoituksena on lisätä opiskelijoiden hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuuksia liikkumiseen eri lajien parissa ja muihin opiskelijoihin tutustumiseen. SYKETTÄ-tuutorointi on liikunnan ja hyvinvoinnin vertaistoimintaa. Tuutoreiden järjestämä toiminta on kaikille Kuopion korkeakouluopiskelijoille avointa.

SYKETTÄ-tuutorit

  • innostavat ja kannustavat muita opiskelijoita liikkumaan ja olemaan aktiivisia sekä tarvittaessa he toimivat liikuntakaverina 
  • järjestävät matalan kynnyksen liikuntaa ja aktiviteetteja yhdessä muiden liikuntatuutoreiden kanssa
  • hyödyntävät toiminnassaan SYKETTÄ Kuopion somea. 

 

Haemme SYKETTÄ-tuutoriksi Kuopiossa opiskelevia Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita, jotka ovat käyneet korkeakoulun vertaistuutorikoulutuksen. Hakijan ei tarvitse toimia tällä hetkellä vertaistuutorina.

SYKETTÄ-tuutori on ennen kaikkea innostunut liikuntatoiminnasta. Sinun ei tarvitse itse olla aktiivinen liikunnanharrastaja – tärkeintä on, että tahdot kokeilla uusia lajeja ja tsempata muita mukaan. Myös idearikkaus on eduksesi, sillä pääset itse vaikuttamaan, millaista toimintaa tahtoisit järjestää.

SYKETTÄ-tuutori saa toiminnastaan korkeakoululiikunnan liikuntatarran, korkeakoululiikunnan tuotteita sekä todistuksen tuutorina toimimisesta. Lisäksi saat kokemusta ryhmän ohjaamisesta. Työtä on keskimäärin tunti viikossa riippuen liikuntatuureiden määrästä. 

Etsimme neljää innokasta SYKETTÄ-tuutoria lukuvuodeksi 2023-2024. Hae mukaan vapaamuotoisella motivaatiokirjeellä, jossa kerrot itsestäsi ja mielenkiinnon kohteistasi. Muistathan kertoa yhteystietosi!

Lähetä hakemuksesi sähköpostitse korkeakoululiikunnan suunnittelija Tiitta Paajaselle osoitteeseen tiitta.paajanen@savonia.fi 21.5.2023 mennessä. SYKETTÄ-tuutoreiden koulutus järjestään syyskuussa. Lähde mukaan lisäämään opiskelijoiden hyvinvointia!

Lisätietoja:

Tiitta Paajanen, tiitta.paajanen@savonia.fi, 044 785 5087

Jaa:

Katso myös

Kesän 2026 SYKETTÄ-info

Infonäyttökuvat (1920 × 1080 px) (12)

Muokattu 10.6. Alta löydät tietoa elokuun kesätunneista, Bare Method online-tunnista, palloiluvuoroista sekä siitä, miten liikuntatilat ovat auki kesän aikana. Muistathan myös hyödyntää yhteistyökumppaneiden huikeat edut...

Pääsiäisen ja vapun aukioloajat

SYKETTÄ Kuopio kesä

Pääsiäisen aikana 1.–7.4. ryhmäliikunnat ovat suurimmaksi osaksi tauolla alla olevaa poikkeusta lukuunottamatta: ke 1.4. KickFit klo 17.00 Studentialla Ryhmäliikuntatunnit jatkuvat normaalisti keskiviikkona 8.4. Alta löydät...

SYKETTÄ Kuopion Appro ja ilmainen liikuntaviikko

Infonäyttökuvat (1920 × 1080 px) (3)

Kokeile, löydä, innostu! Ilmainen liikuntaviikkomme tarjoaa sinulle mahdollisuuden tutustua laajaan valikoimaamme täysin maksutta. Olitpa sitten etsimässä rentoa liikuntaa arkeen tai haastavampaa treeniä, meidän ryhmäliikunta- ja...