Hae SYKETTÄ Kuopion tuutoriksi!
Kirjoitettu: 8.5.2023 15:29
SYKETTÄ-tuutoroinnin tarkoituksena on lisätä opiskelijoiden hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuuksia liikkumiseen eri lajien parissa ja muihin opiskelijoihin tutustumiseen. SYKETTÄ-tuutorointi on liikunnan ja hyvinvoinnin vertaistoimintaa. Tuutoreiden järjestämä toiminta on kaikille Kuopion korkeakouluopiskelijoille avointa.
SYKETTÄ-tuutorit
- innostavat ja kannustavat muita opiskelijoita liikkumaan ja olemaan aktiivisia sekä tarvittaessa he toimivat liikuntakaverina
- järjestävät matalan kynnyksen liikuntaa ja aktiviteetteja yhdessä muiden liikuntatuutoreiden kanssa
- hyödyntävät toiminnassaan SYKETTÄ Kuopion somea.
Haemme SYKETTÄ-tuutoriksi Kuopiossa opiskelevia Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita, jotka ovat käyneet korkeakoulun vertaistuutorikoulutuksen. Hakijan ei tarvitse toimia tällä hetkellä vertaistuutorina.
SYKETTÄ-tuutori on ennen kaikkea innostunut liikuntatoiminnasta. Sinun ei tarvitse itse olla aktiivinen liikunnanharrastaja – tärkeintä on, että tahdot kokeilla uusia lajeja ja tsempata muita mukaan. Myös idearikkaus on eduksesi, sillä pääset itse vaikuttamaan, millaista toimintaa tahtoisit järjestää.
SYKETTÄ-tuutori saa toiminnastaan korkeakoululiikunnan liikuntatarran, korkeakoululiikunnan tuotteita sekä todistuksen tuutorina toimimisesta. Lisäksi saat kokemusta ryhmän ohjaamisesta. Työtä on keskimäärin tunti viikossa riippuen liikuntatuureiden määrästä.
Etsimme neljää innokasta SYKETTÄ-tuutoria lukuvuodeksi 2023-2024. Hae mukaan vapaamuotoisella motivaatiokirjeellä, jossa kerrot itsestäsi ja mielenkiinnon kohteistasi. Muistathan kertoa yhteystietosi!
Lähetä hakemuksesi sähköpostitse korkeakoululiikunnan suunnittelija Tiitta Paajaselle osoitteeseen tiitta.paajanen@savonia.fi 21.5.2023 mennessä. SYKETTÄ-tuutoreiden koulutus järjestään syyskuussa. Lähde mukaan lisäämään opiskelijoiden hyvinvointia!
Lisätietoja:
Tiitta Paajanen, tiitta.paajanen@savonia.fi, 044 785 5087