SYKETTÄ maailmalla: Katariina puolimaratonilla Pohjois-Italiassa
Kirjoitettu: 30.11.2015 12:15
’’Siis osallistutaanko me nyt oikeesti??’’
’’- No joojoo!’’
Dream Teamin Katariina seikkailee tämän syksyn vaihdossa Itävallan Innsbruckissa ja kertoo tällä kertaa puolimaraton -kokemuksestaan Gardajärven maisemissa. Lähde mukaan fiilistelemään ja nappaa pala juoksuinnostusta itsellesi!
Mistä se ajatus sitten lähti
Vähän ennen kisoja kävin douppi-ostoksilla Bibassa. Magnesiumia eri muodoissa, prodepatukkaa, elektrolyyttejä ja colan makuisia kofeiini- ja energiakarkkeja. Arvatkaa jäikö puolet syömättä? 😀 Samalla ostin D-vitamiinit ja kalanmaksatabut talveksi.
Nähtiin Preemiotoverini Lauran kanssa vikan kerran ennen vaihtarilukukauden alkua Suomessa kotikaupungissamme Kouvolassa ja fiilisteltiin lähtöä shoppailun merkeissä. Itse olin silloin juuri lähdössä tänne Innsbruckiin ja Laura poikaystävänsä Rasmuksen kanssa Trentoon Italiaan. Kaupoilla pyörimisen lomassa valmisteltiin tulevan syksyn To Do-listaa, johon Laura ehdotti roadtrippien lisäksi marraskuussa juostavaa Gardajärven puolimaratonia ja eipä aikaakaan kun paiskattiinkin kättä ja alettiin suunnittelemaan treeniohjelmaa.
Treeniohjelma?
’’Treeniohjelma’’ koostui lähinnä arkipäivän lenkkeilyistä joen rannalla, sekä satunnaisista
vaellusreissuista vuorilla. Magnesiumtankkauksenkin aloitin vähän viime tingassa, 4 päivää ennen kisoja… Okei myönnetään, yritin kyllä käydä vähintään pari kertaa viikossa hieman pidemmällä lenkillä 6-8 km lenkillä, välillä juoksu luisti kuin vettä vain ja toisina päivinä iski tahmea epätoivo, miten mä ikinä selviän järkevässä ajassa maaliin kun edessä on 21 kilometriä tallattavaa.
Sain kipinän juoksuun elokuisten Kuopio Trail Cup kisojen jäljiltä, joten motivaatiota ja innostusta hommaan kuitenkin löytyi. Uudet Innsbruckin lenkkimaisemat toivat myös kivan lisän jolkotteluun. Eli lyhyesti: hyvällä fiiliksellä, arkilenkkeilyllä ja kevyellä lihaskuntoharjoittelulla, sekä hiilari- ja magnesiumtankkauksella selvittiin tästä koitoksesta ja varsin mukavin tunnelmin!
Kisapäivä
Tuomiopäivä sunnuntai 8.11. koitti aika pikaisesti. Aikaisemmat päivät oltiin Lauran ja Rassen kanssa tankattu hiilareita ihan urakalla ja ite ainakin nautin suuresti kun kerrankin sai mättää pasta bolognesea ja paahtoleipää naamariin ihan urakalla ilman omantunnon tuskia!
Matkasin Trentoon Lauran ja Rassen luo lauantaina, josta saman päivän iltana suunnattiin bussilla 1,5 h matka Arcon maakuntaan, Gardajärven Pohjoisosaan. Ilta ennen kisoja meni kisanumeroita paitoihin kiinnitellessä ja yleisessä kevyessä paniikissa, itse kullakin tuntui olevan jotain vaivaa ja jännitettiin mikä ruuansulatuksellinen fiilis aamulla on viikon hiilaripönötyksen jälkeen…
Saatiin herätä näihin maisemiin ja sääolosuhteisiin kisa-aamuna, vautsi!
Sain uuden nimen sekä kansalaisuuden ja Laura oli laitettu vahingossa kilpasarjaan, haha.
Ja sitten kisapaikalle…
Jossa odotteli muut 4700 osallistujaa tukijoukkoineen. Kello 10:00 pamahti lähtölaukaus ja järkyttävä massa ihmisiä liikahti eteenpäin ja mulla valahti laput korville, tarkoituksena oli hakea flowtila päälle heti alusta asti ja ajan tasalla oleva Spotifyn soittolista on tähän omiaan.
Ihan oli ammattilaisen näköistä porukkaa liikenteessä! Venäjältä oli lähtenyt Moskovan juoksukoulukin noin 300 osallistujan kanssa Italiaan asti, huhhuh. Alla olevassa kuvassa heidän tiiminsä valmistautumassa juoksuun. Ja vasemmalla meidän tiimi. 😉 Fiilis oli ainakin kohillaan!
Juoksun aikana
Yllätyin suuresti kuinka kevyesti ja energisesti juoksu loppujenlopuksi kulki. Yritin pysyä 10km/tuntivauhdissa, ja aika hyvin laskeskelin, sillä 10 kilometrin kyltin kohdalla kello oli tasan yksitoista. Tällä vauhdilla saisin hyvän ajan, vähän päälle 2 tuntia. Pysyin positiivisena kokoajan vaikka varsinkin alussa monta selkää meni ohi, mutta en halunnut kiirehtiä sillä tahdoin päästä maaliin ilman kävelyä ja mahdollisimman kevyin askelin. Tämä taktiikka oli hyvä valinta, ja vasta puolivälin jälkeen kiristin tilastojen mukaan aika reippaastikin nopeuttani ja pistelin menemään hyvällä tahdilla. Askel tuntui kevyeltä aina 14 kilometriin asti. Sen jälkeen otin erään tytön omaksi jäniksekseni ja päätin että pysyn hänen matkassaan maaliin asti. Maisemat vaihtuivat lenkin aikana järven rannasta viiniviljelyksiin ja vuoriin, pikku kylään ja sieltä joen
varteen.. Sieltä takaisin peltojen keskelle ja sillan alta takaisin Gardan rantaviivalle…
Aurinko porotti täydeltä taivaalta 
ja lämpöasteita oli näin marraskuussakin vielä ihanat 20 celciusta!
16 kilometrin kohdalla päätin että viimeinen vitonen menee vaikka käsillä seisten ja tässä vaiheessa myös lopetin ajattelemisen ja pistin pari painallusta volyymia lisää kuulokkeista. Aijai kun tuntui pahalta! Vauhti pysyi jotakuinkin samana vaikka tuntui että menin todella vauhdikkaasti ja pääsin jopa ohittelemaan muita juoksijoita. Viimeiset kaksi kilometriä pingoin sykkeet huipussa tahdonvoimalla. Kaikille jotka pohtivat puolikkaalle osallistumista: Vaikka loppurutistus tuntui vähän pahalta niin ei se kuitenkaan ylitsepääsemättömän vaikea ollut, turhaan pelkäsin! Piti kyllä keskittyä jokaiseen askeleeseen ettei väsymyksissään kompastellut kaupungin mukulakiviin. Pian maaliviiva häämöttikin ja siihen vielä loppuspurtti…..
JA MAALISSA!!!
P
ikku kyyneleen tirautus siinä pääsi, mutta voi johtua siitäkin etten oikein saanut happea, haha.
Omana tavoitteena oli päästä alle 2:30 min koska oli vaikea arvioida n
äin pitkän matkan aikaa ja otin laskelmiin mukaan myös mahdolliset kävelytuokiot. Ajattelin että olen todella iloinen jos aika jää alle 2:15 ja lopputulokseksi pingoin hurjat 2:09:15, kävelemättä lainkaan!! Laura sai meidän Suomitiimin ennätysajan 2:05 ja Rasse tuli ihan hetki mun jälkeen viivan yli.
Otettiin tämä puolimara urheilullisena ja henkisenä haasteena ja hitsi vieköön että jäi hyvät fiilarit! Ei varmana jäänyt viimeiseksi puolikkaaksi kenelläkään meistä tämä kisa. Lauralla ja mulla oli hyvä juoksupäivä, kummallakaan ei tullut mitään ongelmia juoksun aikana ja hyvän neste- ja ruokatankkauksen ansiosta kroppakin pysyi touhussa todella hyvin mukana! Rassella harmillisesti veti jalat kramppiin, joka tietenkin hidasti vauhtia ja laski fiiliksiä, mutta välillä näitä sattuu ja ne pitää vaan hyväksyä. Että kantsii olla onnekas jos ei ilmene mitään tämmösiä häiriötekijöitä.
Juoksun aikana huomasin, että kannattaa pysyä mahdollisimman positiivisena vaikka väsyttäisikin, jos ajatukset menee viivan alle niin juoksun hauskuus loppuu siihen. Ja adrenaliiniryöpystä kannattaa ottaa kaikki irti, jos menohaluja on niin sitten vaan vauhdilla eteenpäin. Ei ne kilometrit muuten lopu 😉
Kevyitä askelia teidänkin syksyyn!
-Katariina-