Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

DT- Teija ja Anna testasivat Soolosalsaa

Kirjoitettu: 2.10.2019 18:57


Sooloilua

Syksyn pimeinä iltoina on hyvä lähteä Kuuban rytmien pyörteisiin. Salsa tunnetaankin musiikki -ja tanssilajina, joka on lähtöisin Kuubasta.


Jännitystä ilmassa

Kävimme Dream Teamin Annan kanssa testaamassa soolo salsaa. Molempia hieman jännitti, mutta lähdimme tunnilta hymyssä suin. Itse olen jo pitkään halunnut kokeilla salsaa, mutta olen aina ajatellut tarvitsevani parin siihen. Innostuin siis kovasti kuullessani Soolosalsasta, jossa siis nimen mukaisesti tanssitaan yksin.

Mukana pysyi ilman hyvää rytmitajua

Tunti aloitellaan lämmittelyllä, jossa hieman herätellään kroppaa ja harjoitellaan vartalon käyttöä. Tunnilla harjoitellaan salsan perusaskeleita. Vaikka allekirjoittaneelta ei löydy kauhean hyvää rytmitajua, pysyi tunnilla kuitenkin mukana. Minusta oli hyvä, että perusaskeleita toistettiin useampaan otteeseen, että liike alkoi pikkuhiljaa sujumaan.

Mukavaa irrottelua

Myöhemmin askeleita ja liikkeitä alettiin yhdistelemään ja tehtiin pieni koreografia. Tunti oli hauska ja aika vierähti nopeaa. Salsa on mukavaa irrottelua arjen keskelle ja sopii ehdottomasti kaikille, eikä sinulla tarvitse olla yhtään kokemusta tanssista. Otat mukaan vain juomapullon, rennon asenteen ja lähdet nauttimaan rytmistä sekä
musiikista.

Soolo Salsaa pääset kokeilemaan Studentialla torstaisin klo. 17. Ohjaajana toimii
reggaetonista tuttu Eveliina Sahlman.
Eikun testaamaan!

Lämpimästi suositellen
DT Teija





Kommentoi