Kirjaudu:


Valitse kaupunki

Haluatko sykettä elämään?

Rekisteröidy tästä!

DT-Anna meni jännittynein fiiliksen ensimmäiselle Kahvakuulatunnille

Kirjoitettu: 16.10.2019 12:23


”Kahvakuulailu” on aina herättänyt kiinnostusta minussa, mutta vasta nyt pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan kyseistä lajia. Hieman jännitin tunnille menemistä, sillä olen tottunut enemmänkin perinteiseen kuntosaliharjoitteluun.


Muutaman vuoden takainen ilmiö

Kahvakuulatreeni on lihaskuntotreeniä, mutta ei kuitenkaan suoraan kuntosalihommiin verrattavissa, vaikkakin sen liikkeitä voidaan hyödyntää osana kuntosaliharjoittelua. Kahvakuula muodostui muutamia vuosia sitten varsinaiseksi ilmiöksi ja kauhulla katselin kuntosaleilla, kun ihmiset tekivät raskaiden kuulien kanssa heiluriliikkeitä ja monimutkaisen näköisiä sarjoja. Lähdin silti suurella mielenkiinnolla testaamaan kyseistä tuntia.

”Kahvakuulan painon voi valita vapaasti itselleen sopivaksi eikä suurimpiin painoihin tarvitse suin päin rynnätä.”

Oikeat lihakset töihin hyvällä tekniikalla

Tunnilla lähdetään liikkeelle perusliikkeistä, joten kaiken tasoiset liikkujat pääsevät mukaan kahvakuulaharjoitteluun. Hyvästä lihaskunnosta on tosin hyötyä, sillä liikkeiden hallinta edellyttää koordinaatiokykyä ja lihasvoimaa. Kahvakuulan painon voi valita vapaasti itselleen sopivaksi eikä suurimpiin painoihin tarvitse suin päin rynnätä. Suuria painoja tärkeämpää onkin säilyttää hyvä tekniikka koko liikesarjan läpi. Puhtaasti suoritetut liikkeet takaavat sen, että oikeat lihakset saadaan työskentelemään ja mahdolliset loukkaantumisriskit minimoidaan. Tunnin haastavuutta ja tehotasoja pystyy itse säätelemään toistojen määrällä sekä valitsemalla kahvakuulan painon sen mukaan, kuinka rankan tehotreenin haluaa juuri sinä päivänä tehdä 😉 Kahvakuulaharjoittelu on monipuolista treeniä, joka kehittää voimaa ja kestävyyttä sekä liikkuvuutta ja koordinaatiokykyä. Kahvakuulailu vaatii keskittymistä, sillä liikkeet pyritään tekemään hallitusti ja hyvillä tekniikoilla läpi koko treenin. Sen perustana on salimakeillekin tutut painonnostotyyliset perusliikkeet ja heilurimaiset liikkeet.

Uusia ulottuvuuksia omaan treeniin

Liikkeitä suoritettaessa on tärkeää muistaa hyvä tuki keskivartalossa. Aktiivinen työskentely coressa vahvistaa vatsan ja selän lihaksia. Esimerkiksi hyvän ryhdin säilyttäminen edellyttää keskivartalon lihaksien voimaa. Kahvakuulatunnin liikkeitä voi hyödyntää myös treenatessa itsenäisesti kuntosalilla. Suosittelen lähtemään mukaan tunnille ja lisäämään sieltä uusia ulottuvuuksia omaan kuntosaliohjelmaan. Kahvakuulatunti tuo mukavaa vaihtelua salitreeneihin tai vastapainoa syke-tunneille!

Iloisin terveisin,
Dream Teamin Anna 🙂





Kommentoi