Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

Teija otti ensimmäistä kertaa Sykettä Trainerin

Kirjoitettu: 3.11.2019 18:03


Mikä trainer?

SYKETTÄ Trainerilla on liikunta –ja terveysalan koulutus. Hänen ohjauksessaan
saat ideoita treenaamiseen, ohjausta tekniikkaan ja toiveidesi mukaan räätälöidyn
saliohjelman.

Teijaa kyllästytti ”turha heiluminen”

Olen harrastanut kuntosalilla käymistä useamman vuoden, välillä satunnaisesti ja välillä tavoitteellisemmin. En kuitenkaan ikinä ole käynyt liikkeiden oikeanlaista tekniikkaa läpi ammattilaisen kanssa. Luin Sykettä Trainer -palveluista ja innostuin itsekin. Viime aikoina kipinä kuntosaliharjoittelua kohtaan on taas syttynyt, joten nyt oli täydellinen aika pyytää apua ja saada sitä kautta lisää innostusta. Välillä salilla käyminen tuntuu ’’turhauttavalle heilumiselle’’, kun ei ole valmista suunnitelmaa. Vaikka tietoa erilaisista harjoitteista on, kaipasin selkeää ohjelmaa, jonka mukaan treenata.

Niinpä täytin yhteydenottolomakkeen Sykkeen sivuilla ja asia etenikin nopeammin kuin ajattelinkaan.

Take the first step!

Täytä nettisivuilla yhteydenottolomake.

Traineri ottaa sinuun pikimmiten yhteyttä

Minulle Traineri Wilhelmiina soitti jo parin päivän sisällä. Keskustelimme puhelimessa lähtötasostani ja tavoitteista. Puhelun pohjalta Traineri suunnitteli toiveideni mukaan kuntosaliohjelman.

Wilhelmiina näyttää liikkeiden oikeat suoritustekniikat.

Mieti itsellesi sopiva tavoite

Omana tavoitteenani on ylläpitää hyvää lihaskuntoa ja saada enemmän lihasta. Tällä hetkellä arki on melko kiireistä, joten kuntosaliharjoittelua kaksi kertaa viikossa kuulosti omaan elämääni sopivalle ja realistiselle tavoitteelle. Sovimme heti seuraavalle viikolle tapaamisen, jossa kävimme yhdessä liikkeet läpi. Wilhelmiina oli suunnitellut minulle 2-jakoisen ohjelman. Se kuulosti hyvältä, näin saan myös sopivasti vaihtelua treeniin ja se on mielekästä. Tapaamisen kesto oli 60 min, jossa ennätti hyvin käydä liikkeet läpi ja saada hieman tuntumaa treeniohjelmaan.

Hinnat ovat opiskelijan lompakolle ystävällisiä

Minulla oli sovittuna kolme tapaamiskertaa, jolloin yhden tapaamiskerran hinnaksi tuli 40e.  Tapasimme aluksi kaksi kertaa ja kävimme kuntosaliohjelman molemmat osiot tarkasti läpi, kolmannen tapaamisen ajattelin jättää myöhemmäksi.

Teija sai juuri sitä mitä lähti hakemaankin

Minusta oli ihanaa miten sujuvasti ja nopeasti asia lähti etenemään. Sain ammattitaitoista ja tsemppaavaa ohjausta tapaamisten aikana. Traineri huomioi toiveitani ja näin saatiin juuri minun arkeeni sopiva paketti. Sain apua oikeiden liikeratojen löytämiseen ja varmuutta treenaamiseen, eli juuri sitä mitä lähdin hakemaankin. Nyt voi hyvillä mielin lähteä salille tietäen, että treenaaminen on turvallista ja vie kohti omia tavoitteitani!

Terkuin DT-Teija





Kommentoi