Dream Teamin Katriina: Uskallathan kuunnella kehoasi ja tehdä muutoksia treenisuunnitelmiisi, kun kehosi niin vaatii?
Kirjoitettu: 29.9.2017 18:52
Minun matkani puolimaratonille
En voi sanoa olleeni koko elämäni erityisen liikunnallinen, enkä varsinkaan mikään juoksijatyyppi. Muistan joskus yläkouluikäisenä testanneeni huvikseni kuinka pitkälle jaksan juosta, ja lyyhistyin 2 kilometrin jälkeen musiikki korvissa ja sydän rinnassa pauhaten. Eipä tiennyt tuo tyttö silloin, että vuonna 2017 hän kokisi samanlaisen lyyhistymisen, mutta vasta 21 kilometrin maaliviivan jälkeen.
Kävely vaihtui juoksulenkkeihin
Lukioikäisenä kävelylenkit vaihtuivat hölkkäilyyn, kun aloitin lenkkeilyn hieman tosissani. Yliopistossa 
sitten juoksulenkeistä oli tullut jo jokaviikkoinen tapa, erityisesti sunnuntailenkit ovat minun juttuni (lukaisehan myös keväällä julkaistu juttuni: 5 syytä rakastua sunnuntailenkkeilyyn). Sitten siskoni innoittamana huomasin suunnittelevanikin jo toukokuussa järjestettävän Helsinki Cityn Runin puolimaratonille osallistumista, mutta kiireisen koulukevään vuoksi näin parhaaksi ilmoittautua vasta syksyksi Kuopio Maratonille. Siinä kävikin sitten lopulta ihan hyvä tuuri, sillä huhti-toukokuun vaihteessa sairastuin vielä 4 viikon flunssaputkeen.
Spontaanisti Jukolan Viestiin ja kuinkas siinä kävikään
Kesäksi muutin Joensuuhun kesätöiden perässä, ja kun raskaat koulupäivät tentteihin lukemisineen eivät enää täyttäneet iltojani, suunnittelin treenaavani jopa 3-4 kertaa viikossa puolimaratoniani varten. Kesäkuun alku sujuikin hyvin, ja helposti ylipuhuttavana ihmisenä löysin itseni myös ainejärjestömme Dentinan Venlojen joukkueesta sairastapauksen sijaisena Jukolan Viestissä. Matkalla kisapaikalle joukkueenjäsenet opettivat minut käyttämään kompassia ja lukemaan karttaa, ja monen tunnin odotuksen jälkeen oli oman osuuteni vuoro. Juoksu sujui sielläkin ja kisahuumasta innostuneena aloin odottamaan puolimaratonia entistä innokkaammin. Kuitenkin tasaiseen juoksumaastoon tottuneena spontaani noin 7 kilometrin juoksu tiheässä, korkeudeltaan vaihtelevassa metsässä oli ehkä vähän liian spontaania. Seuraavalla viikolla sitten vihlovat polveni pakottivat vaihtamaan kävelyyn jo heti muutaman juoksuaskeleen jälkeen.
Lepo
a ja uusia treenisuunnitelmia
Moni teistä varmasti tietää sen tunteen, kun mieli haluaisi hirveästi takaisin treenaamaan, mutta samaan aikaan tiedät, ettei sinun pitäisi kuormittaa kroppaasi yhtään enempää. Pitkin hampain pakotin itseni lepäämään pari viikkoa Jukolan jälkeen, ja yliviivailin treenisuunnitelmaani. Tarkasta treenisuunnitelmasta luopuminen otti koville, mutta tiesin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia jatkaa samalla ohjelmalla, joka ei selvästikään sovi kropalleni. Ostin uudet juoksukengät ja vähensin juoksukerrat 2 kertaan viikossa. Lupasin itselleni, että jos vain mitenkään saan polvivaivani katoamaan ennen puolikasta, pystyn pysymään aikatavoitteessani 2:15 h vähemmälläkin treenaamisella.
Vihdoin puolimaratonille
Pikkuhiljaa kesän loppua kohden polvivaivat oli selätetty. Ystävieni kertoman mukaan kisatilanteessa juoksisin joka tapauksessa kovempaa kuin yleensä, joten aikatavoite vaikutti realistiselta. Niinhän siinä sitten kävikin. Lähdössä muut juoksijat lähtivät juoksemaan paljon kovempaa kuin mitä itse olisin lähtenyt, ja heidän imussaan sain juoksuvauhtini nousemaan ja pysymään tavallista vauhdikkaampana koko puolimaratonin ajan. Lopulta maaliviiva ylittyi ajassa 2:10:08.
Uskallathan sinäkin kuunnella kehoasi ja tehdä treeniohjelmaasi tarpeellisia muutoksia, jos kehosi niin vaatii? Hyvinvoiva, vähemmänkin treenattu kroppa taitaa kuitenkin pystyä parempaan kuin kivulias, rankalla treeniohjelmalla treenattu kroppa, vai mitä?
– DT- Katriina