Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

DT-Sannan neljä parasta smoothie-reseptiä

Kirjoitettu: 15.2.2019 10:32


Ideoita herkullisiin ja helppoihin smoothieihin


Lähiaikoina olen taas intoutunut tekemään smoothieita. Etukäteen valmistettuina ne pelastavat kiireisen aamun, toimivat terveellisinä välipaloina tai sopivat jopa herkutteluhetkeen.

Kesäisin saan kotoa usein monta pussia mustaherukoita pakastettavaksi. Ennen smoothiet olivatkin useimmiten vain tapa ’päästä eroon’ edellisen vuoden marjoista. Nyt olen innostunut smoothieista uudelleen ja testaillut mustaherukka-smoothieiden lisäksi uusia makuja. Tässä blogissa jaan tämän hetken lemppari makuyhdistelmäni. Useimmiten teen smoothiet silmämitalla, joten nämäkään vinkit eivät sisällä tarkkoja määriä!


Smoothien perusohje


Omat smoothieni rakentuvat allamainittujen raaka-aineiden lisäksi maidosta/kauramaidosta tai jogurtista/soijajogurtista. Nesteen määrällä voi vaikuttaa smoothien koostumukseen ja saada siitä omaan makuun juuri sopivan. Jos kaipaa täyteläisyyttä, voi nesteen sijaan käyttää jogurtilla. Jos haluaa makeaa smoothieta, voi sekaan kokeilla sokeria tai hunajaa.

Ylhäällä viher- ja suklaasmoothie, alhaalla herukka-laku ja puolukka-appelsiini


1 – Mustaherukka-lakritsi


Kokonaan en ole mustaherukoista luopunut, sillä yksi tämän hetken suosikeistani sisältää tätä tuttua marjaa. Raakalakritsijauheella smoothie kuitenkin saa uuden jännittävän maun. En suosittele laittamaan teelusikallista enempää raakalakritsijauhetta yhteen annokseen, sillä sen maku on kohtuullisen voimakas!


2 – Vihersmoothie


Tämä smoothie on kiireisten päivien valinta. Tämän smoothien olen valmistanut kaupan pakasteesta löytyvistä smoothie-hedelmäsekoituksista. Valmiissa sekoituksessa on mangoa, ananasta sekä pinaattia. Lopuksi olen puristanut sekaan myös limen mehua.


3 – Puolukka-appelsiini


Tästä yhdistelmästä tuli suosikkini viime syksynä saadessani puolukoita pakkaseeni. Nyt talvella smoothiestä on tullut taas ajankohtainen, sillä appelsiini on kauden sesonkituote! Puolukka on maultaan hapan, joten appelsiini tuo mukaan sopivaa raikkautta.


4 – Suklaa-appelsiini


Nämä raaka-aineet kaadan blenderiin makean himon iskiessä: tumma kaakaojauhe, appelsiini ja kaurahiutaleet. Kaurahiutaleet tekevät koostumuksesta paksumman ja smoothiestä täyttävämmän. Kaveriksi voi dipata taateleita kaakaojauheessa tai lakritsijauheessa. 😊

Mistä makuyhdistelmiä sun lempismoothie sisältää?

Terkuin DT-Sanna





Kommentoi