Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

Mistä löytyy aikaa hyvinvoinnille? DT-Katriinan kolme vinkkiä

Kirjoitettu: 7.4.2017 11:57


Suunnittele, priorisoi ja nauti!


Vinkkejä hyvinvointiin satelee oikeastaan ihan kaikkialta. Ne liittyvät niin liikuntaan, ruokavalioon, nukkumiseen kuin oikeastaan ihan mihin tahansa, mistä joku keksii kehittää uusimman hyvinvoinnin trendin. Kun työt ja opiskelut rohmuavat kuitenkin suurimman osan ajasta, pyörii mielessä yksi kysymys: miten minä ehdin keskittyä tähän kaikkeen? Seuraavana haluankin jakaa muutaman vinkin, joiden avulla itse uskon löytäneeni tasapainon arjen ja hyvinvoinnin välillä.


Hyvinvointi tarkoittaa jokaiselle eri asiaa

Allekirjoittaneelle viikoittaiset Sykettä-ryhmäliikuntatunnit ovat tärkeä osa hyvinvointia. Sen vuoksi niitä mahduttaa kalenteriinsa ihan mielellään ja sitten vain tarkistaa sieltä, mihin tunneille sitä olikaan taas ilmoittautunut.


Lähtökohtaisesti hyvinvointi tarkoittaa mielestäni sitä, että luottaa omaan tekemiseensä ja nauttii siitä omaa kehoansa kuunnellen. Yhdelle se tarkoittaa 6 salitreeniä viikossa, toiselle lihattoman ruokavalion noudattamista, kolmannelle hyvin nukuttua viikonloppua. Jos 5 viikoittaisen liikuntasuorituksen mahduttaminen kalenteriin aiheuttaa itsellesi vain päänsärkyä, ei se välttämättä sitten ole oman hyvinvointisi mukaista. Mieti, mikä tuottaa juuri sinulle ja kropallesi hyvän mielen, ja laadi itsellesi realistisia tavoitteita hyvinvointisi suhteen.


Kyllä se treeni sujuu aamullakin, yleensä myös paljon hiljaisemmissa tunnelmissa kuin ilta-aikaan!

1 – Suunnittele


Aikatauluttaminen on tylsää, tiedän. Mutta jos kuitenkin päätät haluta mahduttaa 3 ryhmäliikuntatuntia täyteen lukariisi tai työviikkoosi, säästät paljon aikaa hyvällä suunnittelulla. Ehkä otat salikamat mukaan kouluun tai töihin, ja kotimatkalla kurvaat salin kautta kotiin. Tai entä jos ehtisit sinne jo aamulla tai käyttäisit hyppytuntisi tehokkaasti treenaamiseen? Kun tiedät minä päivänä olet harrastamassa liikuntaa, osaat myös arvioida siihen kuluvaa aikaa sekä aikatauluttaa ja suunnitella muita juttuja sen mukaan. Ehkä kiireisimpinä päivinä pitkän salitreenin voisi myös korvata vähemmän aikaa vievällä kotitreenillä tai vähentää juoksulenkin kilometrimäärää.


2 – Keskity ja karsi


Itselleni liikunnan lisäksi nukkuminen on erityisen tärkeää. Ja vaikka kuinka tykkäisinkin pitkän päivän jälkeen käpertyä sohvalle katsomaan Netflixiä, painun kuitenkin usein suoraan pehkuihin nukkumaan ehkä sen yhdenkin tunnin enemmän. Lepo on liikkumisen ja ravinnon lisäksi ihan yhtä tärkeää niin kropalle kuin mielellekin, joten siihenkin kannattaa panostaa. Jos vuorokauden tunnit eivät kuitenkaan tunnu riittävän yöunen pidentämiseen, kannattaa panostaa lyhyisiin lepohetkiin päivän aikana. Kokeilepa joskus pitää esimerkiksi tauko luentojen välissä tai ruokatauolla niin, ettet käytä koko taukoasi puhelimesi selaamiseen, vaan keskityt ihan oikeasti siihen rentoutumiseen. Puhelin kädessä aika kuluu entistäkin nopeammin, eikä yleensä ole kovinkaan virkistävää.


3 – Ole kuitenkin spontaani


Hyvinvointi voi olla myös vain ympärilleen katsomista, hetkestä nauttimista ja läsnä olemista. Esimerkiksi aurinkoinen sää ja pomppu vesilätäkössä voi olla yllättävän virkistävää kaiken kiireen keskellä.

Mutta onhan se niinkin, että usein ne hauskimmat jutut eivät tapahdu suunnittelemalla. Hyvinvointi ei suinkaan ole pelkästään vain liikuntaa ja ruokailua, vaan myös läheisiä ihmisiä. Jos kaverisi kutsuu sinut synttärikahveille juuri varaamasi jumppatunnin aikaan, ei ole huono idea vaihtaa kalorinkulutus energian varastoimiseen. Todennäköisesti lähdet ystäväsi luota sitten kuitenkin hymy huulilla. Ja sitähän se hyvinvointi olikin, nauttimista siitä tekee tekee.

Hyvinvoivaa kevään alkua! 🙂

– Katriina

P.s. kevät on otollista aikaa hakea hyvinvointia luonnosta, vaikka luontoliikuntakurssin merkeissä!





Kommentoi