Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

Olympialaiset ovat myös penkkiurheilijan kisakauden huipentuma!

Kirjoitettu: 9.2.2018 15:44


Penkkiurheilijan kauden päätavoite – olympialaiset


Pyeongchangissa pidettävät talviolympialaiset starttaavat ensimmäisten lajien osalta 8. helmikuuta ja viralliset avajaiset pidetään seuraavana päivänä. Tämä tarkoittaa monelle urheilijalle kauden huipentumaa ja sitä se on myös penkkiurheilijalle – reilut kaksi viikkoa pelkkää talvilajien juhlaa! Urheilijat ovat valmistautuneet kisoihin jo pitkään, vaan mitenkäs katsojat voivat orientoitua kannustusmaratoniin ja virittäytyä kisatunnelmaan?


Ennen kisoja


Talviolympialaisissa kisataan lukuisissa eri lajeissa ja aikatauluun voikin tutustua jo ennen kisoja. Ohjelmasta voi merkitä ylös ainakin suomalaisten suoritukset sekä muut omat suosikit. Itse tykkään seurata myös itselle vieraampia lajeja, sillä olympialaisten aikaan myös vähemmän näytetyt lajit saavat tv-aikaa. Tilastonikkarit voivat valmistautua tankkaamalla aiempia tuloksia ja ennakkosuosikkeja, mutta yleensä selostajien ansiosta pääsee nopeasti jyvälle lajin kuin lajin saloista.

Omassa perheessäni on usein järjestetty mitaliveikkaus ennen isoja arvokisoja. Pistäpä siis veikkaus pystyyn oman perheesi tai kavereiden kesken! Veikata voi esimerkiksi suomalaisten mitaleja tai sijoituksia, miksei myös eri lajien kolmen kärkeä.


Kisojen aikana


Herätyskello on tarvittava väline kisarupeaman aikana, sillä päivän ensimmäiset lajit tulevat Suomen aikaan aamuyöstä tai aamulla. Pelkkää yökukkumista ei kuitenkaan kisakatsomoissa tarvitse harrastaa, sillä monia finaaleja käydään myös iltapäivällä.

Henkeäsalpaavia suorituksia seuratessa tulee helposti nälkä. Valmistaudu siis hyvillä kisaeväillä! Aikaisiin kisa-aamuihin voit valmistautua jo etukäteen esimerkiksi DT-Kimmon mysliohjeen avulla. Mikäli taas mielesi tekee herkutella terveellisesti, hyödynnä DT-Inarin terveellinen jätskiresepti. Kahvia kannattaa myös varata kaappiin mitalikahveja varten, minkä lisäksi nyt on jo aika kaivaa Suomen liput esille.

”Valitettavasti” muuta elämää ei voi laittaa olympialaisten ajaksi pauselle, minkä vuoksi aina ei ehdi kisoja seuraamaan. Erilaiset uutissovellukset ovatkin käteviä, jos haluat tiedon tuloksista suoraan puhelimeesi.

Muista myös huolehtia omasta hyvinvoinnistasi:

Kuten sanoin, muu elämä ei pysähdy olympialaisiin. Muista siis kisojen aikana myös läheistesi läsnäolo, vaikka he eivät urheiluhulluja olisikaan. Happihyppely kaverin kanssa tekee hyvää keholle ja mielelle. Muista muutenkin huolehtia omasta terveydestäsi kuten urheilijatkin tekevät: syö hyvin, liiku ja ulkoile sekä nuku riittävästi. Älä siis valvo joka yö, vaikka kiinnostavia lajeja tulisikin ympäri vuorokauden 😉


Kisojen jälkeen


Juuri kisojen loppumisen vuoksi ei kannata hylätä ystäviään kahdeksi viikoksi, sillä heitä tarvitaan täyttämään kisojen loppumisesta syntyvää tyhjää oloa! Älä siis jää suremaan olympialaisten päättymistä, vaan keksi kaikkea hauskaa tekemistä. Voit esimerkiksi lähteä nyt itse testaamaan seuraamiasi lajeja: hiihtoa, luistelua, laskettelua, jääkiekkoa, rattikelkkailua… Omat pihaolympialaiset on parasta ulkoviihdettä talvella!

Mitalikahveja odotellessa,

DT-Lotta

 





Kommentoi