Kirjaudu:


Valitse kaupunki

SYKETTÄ Kuopio

Rekisteröidy tästä!

Ylitä itsesi, kannustaa Dream teamin Kati

Kirjoitettu: 30.10.2018 14:28


Pelkojen voittamisesta ja itsensä ylittämisestä


Itsensä ylittäminen Extremerun-juoksutapahtumassa inspiroi Dream teamin Katia kirjoittamaan mukavuusalueesta ja itsensä voittamisesta. Kuten jokainen varmaan on kuullut, niin kehitys tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella. Se ei kuitenkaan ole aina kivaa, se voi olla myös ahdistavaa ja inhottavaa. Toisaalta voit ylittää itsesi ihan pienissäkin asioissa ja tuntea siitä suurta tyytyväisyyttä. Kuten Katinkin kohdalla, niin liikunta ja harrastukset ovat yleensä hyviä tilaisuuksia ylittää itsensä!


Mukavuusalueella on mukavaa – mutta ei välttämättä innostavaa

Itsensä voittajan on helppo hymyillä!


Mukavuusalue on se alue, jonka sisälle kuuluvat asiat tuntuvat normaaleilta ja sellaisilta että kykenet niihin. Niiden asioiden tekeminen tai kokeminen ei aiheuta epämukavia tunteita – toisaalta ei välttämättä muitakaan erityisiä tunteita. On helppoa tehdä asioita niin kuin on aina tehnyt, eikä siinä ole mitään väärää. Tuo mystinen mukavuusalue on jokaiselle omanlaisensa. Sitä ovat muokanneet menneet kokemukset ja elämän myötä kehittyneet sekä opitut ajatusmallit. Näiden tuttujen asioiden ulkopuolelle sijoittuu jotain muuta. Siellä on asioita, jotka voivat innostaa, jännittää tai pelottaa.

Saatamme rajoittaa itsemme tyytymään siihen, mihin olemme tähänkin mennessä pystyneet. Se voi johtua ihan vaan siitä, että emme ajattele tietoisesti asiaa. Ajatus ei vaan ole tullut mieleen. Mitä jos tekisinkin tällä kertaa enemmän tai mitä jos uskaltaisinkin jotain, mitä yleensä en tee? Meillä kaikilla kuitenkin on se jokin, olkoon vaikka sisu tai rohkeus, joka mahdollistaa sen, että voimme ylittää itsemme.


Ylitä itsesi vaikka ihan pikkuasioissa


Koulu-, työ tai harrastusmaailmassa voi törmätä asioihin jotka pakottavat meitä kehittymään yli sen, mitä vapaaehtoisesti haluaisimme tehdä. Jälkeenpäin voimme tuntea ylpeyttä saavutuksistamme. Kun itsensä ylittää vaikkapa tärkeän harrastuksen parissa, tunne on mahtava. Ehkäpä ylität itsesi puskemalla itsesi rajoille (kuten itse teen tämän bloggauksen kuvissa) juoksukisassa tai uskallat tehdä jotakin teknisesti haastavaa liikettä suuremmilla painoilla tai vastaavaa. Usein puhutaan siitä kuinka mukavuusalueen ulkopuolella tapahtuu se ”taika”. Itsensä yrittämistä seuraa mahtavia tunteita ja voimaantumista; mentaalista ilotulitusta.

Harvemmin puhutaan siitä, että itsensä ylittäminen joissain asioissa voi tuntua aivan kamalalta, vaikealta ja ahdistavalta, vaikka saman asian tekeminen on jollekin toiselle normaalia. Itselleni tällainen asia on esimerkiksi esiintyminen. Ei välttämättä kaikissa tilanteissa, mutta virallisemmissa esiintymistilanteissa saatan mennä aivan lukkoon. Ajatukset eivät toimi. En muista mitä sanoa, vaikka kuinka paljon harjoittelen. Pikkuhiljaa olen hyväksynyt sen, että en ole maailman sujuvin esiintyjä ja se saa olla niin. En kuitenkaan vältä sellaisia tilanteita joissa joudun esiintymään. Joka kerta tällaisen tilanteen jälkeen ajattelen ”selvisin siitä” ja tunnen itseni ylpeäksi. Se on aivan yhtä paljon itseni ylittämistä, kuin jollekin toiselle voi olla benji-hypyn hyppääminen.

Teininä kävin jokusen kerran ratsastamassa. Kerran jotakin tapahtui niin, että minulle jäi epävarmuus hevosen kanssa. En pelännyt itse eläintä, mutta luottamus tilanteeseen meni. Nyt en enää edes muista mitä tapahtui, mutta asia jäi silti mieleeni. Niinpä odotin mielenkiinnolla SYKETTÄ Dream Teamin ratsastuskokeilua ja sitä, millaisia tunteita nousisi esiin. Kaikki menikin aivan loistavasti, turhaan pelkäsin etukäteen!


Minä pystyn!


Päätä itse, missä asioissa tuntuisi mukavalta koettaa itsensä ylittämistä. Pienetkin asiat saavat onnistuessaan aikaan hyvän tunteen, joka viestii sinulle ”minä pystyn tähän”. Pienin askelin omia rajojaan voi koettaa viedä laajemmalle ja sitä kautta saada vahvemman tunteen siitä, että voit oikeastaan tehdä ihan mitä vain päätät haluta. Useimmin pelot osoittautuvat aiheettomiksi! Onnistumisen tunne, joka itsensä ylittämisestä seuraa, toimii henkisenä voimavarana.

Jos et tiedä, missä haluaisit ylittää itsesi, niin liikuntaharrastus on kohtuullisen simppeli valinta – käy vaikkapa uudella tehokkaalla tunnilla, tunnilla jota et ikimaailmassa olisi uskonut kokeilevasi tai tee vanha suosikki isommilla painoilla kuin aiemmin. You can do it!

Syysterveisin,

DT-Kati





Kommentoi